Топ-100

ⓘ Free online encyclopedia. Did you know? page 83




                                               

Tikkurilan urheilupuisto

Tikkurilan urheilupuisto on Vantaan Viertolassa sijaitseva urheilupuisto, johon kuuluvat Tikkurilan uimahalli, jäähalli Trio Areena ja urheilutalo Trio Sport Center, jossa on esimerkiksi palloiluhalli, keilahalli ja tatami. Lisäksi puistossa on h ...

                                               

Jääpallon maailmanmestaruuskilpailut 1967

Vuoden 1967 jääpallon maailmanmestaruuskilpailut olivat kautta aikain viidennet jääpallon MM-kilpailut. Kisat pidettiin Suomessa, Suomi toimi kisaisäntänä toista kertaa. Kuusi ottelua pelattiin viidellä eri paikkakunnalla, Helsingissä pelattiin k ...

                                               

Kalevan kisat 1949

Kalevan kisat järjestettiin vuonna 1949 Kymissä 20.–21. elokuuta. Järjestävä paikkakunta oli ensimmäisen kerran maalaiskunta. Kilpailupaikkana oli vasta valmistunut Karhulan keskuskenttä. Kilpailupaikka sijaitsee nykyisin Kotkan kaupungissa ja si ...

                                               

Kalevan kisat 1968

Kalevan kisat järjestettiin vuonna 1968 Varkaudessa 16.–18. elokuuta. Naiset kilpailivat ensimmäisen kerran 1 500 metrin juoksussa ja 200 metrin aitajuoksussa. Kalevan maljan voitti Helsingin Kisa-Veikot.

                                               

Kämäri (urheilukenttä)

Kämäri on jääpallo- ja pesäpallokenttä Varkaudessa. Se sijaitsee Varkauden keskustan läheisyydessä. Arkkitehti Yrjö Lindegrenin suunnitelutyö Kämärin urheilukeskuksesta, The Centre of Athletics, palkittiin 1948 Lontoon olympialaisten taidelajien ...

                                               

Nummelan pesäpallostadion

Nummelan pesäpallostadion on Vihdin Nummelassä sijaitseva urheilukenttä, jossa naisten Superpesiksessä pelaava Vihdin Pallo pelaa kotiottelunsa. Kenttä tunnetaan myös nimellä "Hiidenkirnu". Stadion rakennettiin 1990-luvun alussa, ja suuri osa työ ...

                                               

Avangard-stadion (Viipuri)

Avangard-stadion on Viipurissa sijaitseva yleisurheilu- ja jalkapallostadion, joka otettiin käyttöön vuonna 1933. Arkkitehti Uno Ullbergin suunnittelema pääkatsomo rakennettiin vuotta myöhemmin. Stadion oli valmistuessaan Suomen tasokkain urheilu ...

                                               

Hiihdon Suomen-mestaruuskilpailut 1910

Suomen hiihtomestaruudesta kilpailtiin Viipurissa 27. helmikuuta 1910. Vain miehet kilpailivat ja heillä oli ohjelmassa 30 kilometrin kilpailu. Kilpailut kuuluivat osana Viipurin kansainvälisiin talvikisoihin, jotka käytiin 23. – 28. helmikuuta. ...

                                               

Kalevan kisat 1925

Hannus, Matti; Laitinen, Esa; & Martiskainen, Seppo: Kalevan kisat Kalevan malja - Vuosisata yleisurheilun Suomen mestaruuksia. Suomen Urheiluliitto: Gummerus, 2002. ISBN 951-96491-5-8.

                                               

Kalevan kisat 1929

Hannus, Matti; Laitinen, Esa; & Martiskainen, Seppo: Kalevan kisat Kalevan malja - Vuosisata yleisurheilun Suomen mestaruuksia. Suomen Urheiluliitto: Gummerus, 2002. ISBN 951-96491-5-8.

                                               

Kalevan kisat 1937

Kalevan kisat järjestettiin Viipurin keskusurheilukentällä 6.–8. elokuuta 1937. Kalevan maljan voitti Helsingin Poliisi-Voimailijat. Kilpailupaikkana oli Viipurin uusi keskuskenttä, joka oli silloin Suomen nykyaikaisin. Kentän etusuora oli yhdeks ...

                                               

Kalevan-ottelu 1910

Kalevan-ottelu 1910 järjestettiin vuonna 1910 Viipurissa 2.–3. heinäkuuta. Seurat kilpailivat ensimmäisen kerran vakuutusyhtiö Kalevan henkilökunnan lahjoittamasta Kalevan maljasta, jonka mukaan kilpailuista alettiin käyttää nimitystä Kalevan-ott ...

                                               

Kelkkalan ravirata

Kelkkalan ravirata oli Viipurissa toiminut ravirata, joka perustettiin vuonna 1892. Kelkkalan kaupunginosassa sijainnut rata oli Suomen toiseksi vanhin vuonna 1884 valmistuneen Oulunkylän raviradan jälkeen. Viipuri luovutettiin Neuvostoliitolle v ...

                                               

Miesten viisiottelu Kalevan-ottelussa 1910

Viisiottelu oli yleisurheilun SM-kisoissa ohjelmassa ensimmäistä kertaa kesällä 1910. Pituushypyssä ja heittolajeissa sallittiin kilpailijoille vain yksi yritys kummaltakin puolelta. Tulos määräytyi yhteistuloksen perusteella. Kokonaiskilpailussa ...

                                               

Painin Suomen-mestaruuskilpailut 1911

Vuoden 1911 painin Suomen-mestaruuskilpailut järjestettiin Viipurissa 4 5. maaliskuuta. Ne olivat järjestyksessään neljännet SVUL:n painimestaruuskilpailut. Kisojen ainoa laji oli kreikkalais-roomalainen paini, jossa painittiin neljässä painoluok ...

                                               

Suomen Urheilukuninkuuskilpailut 1905

Suomen urheilukuninkuudesta kilpailtiin Viipurissa 11. - 12. kesäkuuta 1905. Viipurin Reippaan Heikki Åhlman saavutti kuninkuuden ja maisterinarvon. Myös toiseksi sijoittunut Ek saavutti maisterin vaatimustason. Pisteet laskettiin kahdeksasta kai ...

                                               

Taitoluistelun Suomen-mestaruuskilpailut 1914

Suomen taitoluistelumestaruudesta kilpailtiin Viipurissa 8. helmikuuta 1914. Ohjelmassa oli vain miesten kilpailu ja osanottajia oli 4. Björnsson Schauman puolusti mestaruuttaan onnistuneesti.

                                               

Yleisluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut 1910

Euroopan luistelumestaruudesta kilpailtiin Viipurissa 26 27. helmikuuta 1910. Vain miehet kilpailivat. Kilpailut kuuluivat osana Viipurin kansainvälisiin talvikisoihin. Moskovan Sokol seuraa edustanut Nikolai Strunnikov voitti mestaruuden. Lopull ...

                                               

Yleisluistelun Suomen-mestaruuskilpailut 1899

Suomen luistelumestaruudesta kilpailtiin kolmannen kerran Viipurissa 18. helmikuuta 1899. Vain miehet kilpailivat. Kilpailumatkoja oli kolme ja mestaruuteen vaadittiin kaksi matkavoittoa. Tähän pystyi Franz Fredrik Wathén, joka voitti kaksi lyhin ...

                                               

Yleisluistelun Suomen-mestaruuskilpailut 1910

Suomen luistelumestaruudesta kilpailtiin Viipurissa 24 25. helmikuuta 1910. Vain miehet kilpailivat. Kilpailut kuuluivat osana Viipurin kansainvälisiin talvikisoihin. HSK:n Johan Wikander voitti mestaruuden.

                                               

Yleisluistelun Suomen-mestaruuskilpailut 1914

Suomen luistelumestaruudesta kilpailtiin Viipurissa 7 8. maaliskuuta 1914. Vain kolme Helsingfors Skridskoklubbin miesluistelijaa otti osaa kilpailuun. Julius Skutnabb voitti mestaruuden ja luisteli 10 000 metrillä uuden Suomen ennätyksen. Luiste ...

                                               

Hiihdon Suomen-mestaruuskilpailut 1932

Hiihdon Suomen-mestaruuskilpailut pidettiin vuonna 1932 Virolahdella. Lake Placidin olympiakisoissa kilpailleet viisi suomalaishiihtäjää eivät olleet mukana SM-hiihdoissa.

                                               

Jukolan viesti 2011

Jukolan viesti 2011 eli Salpa-Jukola oli 63:s Jukolan viesti -tapahtuma. Se käytiin 18.–19. kesäkuuta 2011 Virolahden Ravijoella. Kilpailukeskuksena toimi oppimiskeskus Harjun alue. Järjestävä seura oli Vehkalahden Veikot. Samalla alueella järjes ...

                                               

Väinö Koskela

Väinö Koskela oli suomalainen kestävyysjuoksija. Koskela voitti EM-pronssia 10 000 metrin juoksussa Brysselissä 1950 ajalla 30.30.8. Hän tosin oli valmistautunut 5 000 metrin juoksuun, ja oli yhä vuonna 2013 katkera siitä, että hänet komennettiin ...

                                               

Ilmari Kuokka

Ilmari Kuokka oli suomalainen kestävyysjuoksija. Viipurin Urheilijoita, Nuijamaan Nuijaa ja Virolahden Sampoa edustanut Kuokka kilpaili maratonjuoksussa Amsterdamin kesäolympialaisissa 1928 sijoittuen 24:nneksi. Suomen panos Amsterdamin olympiama ...

                                               

Väinö Liikkanen

Väinö Liikkanen oli suomalainen maastohiihtäjä ja olympiamitalisti. Liikkanen sijoittui maanmiehensä, niin ikään Virolahdella syntyneen Veli Saarisen jälkeen hopealle Lake Placidin 1932 olympialaisten 50 kilometrillä. Samojen kisojen 18 kilometri ...

                                               

Einari Mässeli

Einari Mässeli oli suomalainen maastohiihtäjä. Siviiliurallaan maanviljelijänä toimineen Einari Mässelin hiihtäjänuran parhaat vuodet osuivat varsin myöhäisiin uravuosiin eli 1930-luvun taitteeseen. Silloin hän oli lähes 30-vuotias. Uransa aikana ...

                                               

Saarihiihto

Saarihiihto on Virolahdella järjestettävä laturetki, jonka reitti on ulottunut rajan yli Venäjän puolelle. Reitti on ulottunut entisiin Virolahden kuntaan kuuluneisiin saariin Virolahden merenlahden itäpuolella. Laturetki on pyritty järjestämään ...

                                               

Veli Saarinen

File:Zakopane MM 1939 - Team Finland - Open ceremony.jpg Veli Selim Saarinen oli suomalainen kilpahiihtäjä, valmentaja ja olympiavoittaja. Hän oli ensimmäinen suomalainen maastohiihdon olympiakultamitalisti. Saarinen oli kotoisin Virolahden Marti ...

                                               

Eino Seppälä

Eino Seppälä oli suomalainen kestävyysjuoksija. Hän oli voittamassa kultaa 3 000 metrin juoksun joukkuekilpailussa vuoden 1924 kesäolympialaisissa. Samoissa olympialaisissa hän osallistui myös 5 000 metrin juoksuun, jossa sijoittui viidenneksi. S ...

                                               

Hiihdon Suomen-mestaruuskilpailut 1961

Hiihdon Suomen-mestaruuskilpailut järjestettiin vuonna 1961 Vöyrissä 24.–26. helmikuuta. Naisten viesti kilpailtiin piirijoukkuein seurajoukkueiden sijaan.

                                               

Aavasaksan Urheilijat

Aavasaksan Urheilijat on vuonna 1937 Ylitorniolla perustettu urheiluseura. AavU on yleisseura ja sen lajivalikoimiin kuuluvat hiihto, yleisurheilu, painonnosto, jalkapallo, ilma-aseampumaurheilu ja kuntoliikunta. Tunnettuja AavU:n riveissä urheil ...

                                               

Plussa-areena

Plussa-areena on vuonna 2000 valmistunut jäähalli, joka sijaitsee Ainiovaaran hiihtokeskuksen läheisyydessä Ylitorniolla. Suomi-sarjan EtPo-72 pelaa Plussa-areenalla sarjan kotiottelunsa.

                                               

Suvannon pesäpallokenttä

Suvannon pesäpallokenttä on Ylivieskassa sijaitseva, Suvannon urheilualueella sijaitseva pesäpallokenttä. Suvannon urheilualue sijaitsee Koskipuhdon kaupunginosassa. Ykköspesis-seura Ylivieskan Kuula pelaa kentällä kotiottelunsa. Pesäpallokentän ...

                                               

Ylöjärven monitoimihalli

Ylöjärven monitoimihalli eli Ylöjärven Ilves Areena on vuoden 2019 marraskuussa avattu Ylöjärven Areena Oy:n omistama urheiluhalli. Hallin käyttövuorojen vuokraamisesta vastaa Ylöjärven Ilveksen omistama osakeyhtiö Ylöjärven Urheiluhallit Oy. Hal ...

                                               

Mustikkavuoren kisarata

Mustikkavuoren kisarata on Ähtärissä sijaitseva frisbeegolfrata, joka on suunniteltu aktiiviharrastajille. Se onkin saanut Suomen parhaimman mahdollisen AAA1-luokituksen. Tämän 20-väyläisen kisaradan lisäksi Ähtärissä on 10-väyläinen perherata.

                                               

Ähtärin Urheilijat

Ähtärin Urheilijat eli ÄhtU on Ähtärissä toimiva urheilun yleisseura, joka on perustettu tammikuussa 1920, kun ähtäriläiset kyläurheiluseurat Ostolan Pojat, Niemisveden Yritys ja Myllymäen Työntö yhdistivät voimansa. Seuran lajeina ovat hiihto, p ...

                                               

Lumilautailun maailmanmestaruuskilpailut 2007

Lumilautailun maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin vuonna 2007 seitsemännen kerran. Kilpailut käytiin Sveitsin Arosassa 14.–20. tammikuuta. Kilpailulajeina olivat half-pipe, paripujottelu, parisuurpujottelu, lumilautakrossi ja vain miehillä b ...

                                               

St. Jakob-Park

St. Jakob Park on sveitsiläinen stadion ja jalkapallojoukkue FC Baselin virallinen kotistadion. Stadionille mahtuu 38 500 henkilöä, joskin kapasiteettia nostettiin vuoden 2008 jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailujen varten. Stadion jakautuu nel ...

                                               

Sulkapallon maailmanmestaruuskilpailut 2019

Sulkapallon maailmanmestaruuskilpailut 2019 kilpailtiin 19.–25. elokuuta Baselissa, Sveitsissä. Kilpailupaikkana oli St. Jakobshalle. Ohjelmassa olivat miesten ja naisten kaksinpeli, miesten ja naisten nelinpeli sekä sekanelinpeli. Japani voitti ...

                                               

Swiss Indoors

Swiss Indoors on lokakuussa Sveitsissä järjestettävä miesten tennisturnaus. Turnaus järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1970. Turnaus pelataan Baselin naapurikaupungissa Münchensteinissa sijaitsevassa St. Jakobshallessa, ja se kuuluu ATP Worl ...

                                               

Telinevoimistelun maailmanmestaruuskilpailut 1950

Vuoden 1950 telinevoimistelun maailmanmestaruuskilpailut käytiin Sveitsin Baselissa 14.–16. heinäkuuta. Kyseessä olivat ensimmäiset MM-kilpailut toisen maailmansodan jälkeen. Miesten telinevoimistelussa isäntämaa Sveitsin joukkue oli erittäin vak ...

                                               

PostFinance-Arena

PostFinance Arena on jäähalli Bernissä, Sveitsissä. Jäähalli on SC Bernin kotihalli sekä vuoden 2009 jääkiekon MM-kisojen toinen pelipaikka. Vuonna 2011 hallissa pidettiin taitoluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut. Halli on nimetty Sveitsin post ...

                                               

Stade de Suisse

Stade de Suisse on jalkapallostadion Bernissä, Sveitsissä. Stadion on sveitsiläisen jalkapallojoukkueen BSC Young Boysin kotikenttä ja katsojakapasiteetiltaan toiseksi suurin jalkapallostadion Sveitsissä. Stadion oli yksi vuoden 2008 jalkapallon ...

                                               

Taitoluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut 2011

Vuoden 2011 taitoluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut järjestettiin Bernissä, Sveitsissä 24. – 30. tammikuuta. Kilpailupaikkana toimi PostFinance Arena. Kilpailujen ohjelmassa olivat miesten ja naisten yksinluistelut, pariluistelu ja jäätanssi. ...

                                               

Wankdorfstadion

Wankdorfstadion oli jalkapallostadion Bernissä, Sveitsissä. Vuonna 1925 rakennettu stadion purettiin elokuussa 2001. Stadionin tilalle rakennettiin Stade de Suisse. Stadionilla on järjestetty mm. Jalkapallon MM-kisojen finaali, Mestarien liigan f ...

                                               

Yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailut 1954

Vuoden 1954 yleisurheilun EM-kisat pidettiin Bernissä, Sveitsissä 25.–29. elokuuta. Kisoihin otti osaa 28 maata ja 686 urheilijaa. Kisat avasi Sveitsin liittopresidentti Rodolphe Rubattel.

                                               

Alppihiihdon maailmanmestaruuskilpailut 1987

29. alppihiihdon maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Sveitsin Crans-Montanassa 27. tammikuuta – 8. helmikuuta 1987. Supersuurpujottelu tuli uutena lajina MM-kilpailujen ohjelmaan.

                                               

Jääkiekon Euroopan-mestaruuskilpailut 1926

Puola otteluun kuudennesta sijasta. Italia sijoittui kahdeksanneksi ja Espanja yhdeksänneksi

                                               

Miesten yleisluistelun maailmanmestaruuskilpailut 1908

Yleisluistelun maailmanmestaruudesta kilpailtiin Davosissa 8 9. helmikuuta 1908. Norjan Oscar Mathisen voitti kolme matkaa ja maailmanmestaruuden. Mestaruuteen ei enää vaadittu välttämättä kolmea voittoa, vaan sijoitukset määrättiin sijalukupiste ...