Топ-100
Back

ⓘ Jesper Nelin on ruotsalainen ampumahiihtäjä. Hän edustaa Biathlon Östersund -seuraa. Nelin voitti kultaa osana Ruotsin miesten viestijoukkuetta Pyeongchangin ta ..




Jesper Nelin
                                     

ⓘ Jesper Nelin

Jesper Nelin on ruotsalainen ampumahiihtäjä. Hän edustaa Biathlon Östersund -seuraa.

Nelin voitti kultaa osana Ruotsin miesten viestijoukkuetta Pyeongchangin talviolympialaisissa 2018. Hän hiihti kilpailussa toisen osuuden. Samojen kisojen yhteislähtökilpailussa hän oli yhdeksäs. Hän sai EM-kilpailuissa 2019 hopeaa pikakilpailussa ja sekapariviestissä. Anterselvan MM-kilpailuissa 2020 hän sijoittui takaa-ajossa 11:nneksi. Pokljukan MM-kilpailuissa 2021 Nelin saavutti hopeaa viestissä.

Nelin kilpaili maailmancupissa ensimmäisen kerran Östersundin pikakilpailussa joulukuussa 2015 sijoittuen 16:nneksi. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran oltuaan seitsemäs Oberhofin yhteislähtökilpailussa kaudella 2019−2020.

Nelin oli usean vuoden ajan avoliitossa ampumahiihtäjä Hanna Öbergin kanssa, mutta he erosivat vuoden 2020 kesällä.

                                     
  • 14, 4 82 48 Pavel Magazeev Moldova 5 1 2 1 1 57.45, 7 8.18, 1 83 3 Jesper Nelin Ruotsi 7 1 4 2 0 57.49, 3 8.21, 7 84 35 Aleksandrs Patrijuks Latvia
  • Tähtivalmentajat Redrama Tarja Turunen Olli Lindholm Michael Monroe 4 - Jesper Anttonen - Kaisa Leskinen - Kiia Kullberg - Sini Järvinen - Avin Alyasi
  • Sarja Peli Rooli 2000 Mambo Virtanen kertoja 2004 Jeesus ja Josefine Jesper jaksot 8 ja 10 kertoja, gladiaattoriopettaja, Jeesuksen psykiatri, sivuäänet
  • Töppö 1992 Muumipeikko ja pyrstötähti Nipsu 1995 1961 101 dalmatialaista Jesper 1997 1998 101 dalmatialaista sarja 2002 101 dalmatialaista 2: Pikku Kikero
  •  Ukraina Artem Pryma Serhi Semenov Ruslan Tkalenko Dmytro Pidrutšnyi Ruotsi Sebastian Samuelsson Jesper Nelin Peppe Femling Martin Ponsiluoma Tulokset
  • 1986 1988 Ville Vallaton sarja Ville Vallaton 1996 101 dalmatialaista Jesper 1994 Asterix Amerikassa Akvavitix 1997 1941 Dumbo herra Haikara 1998 Mulan

Users also searched:

...