Топ-100
Back

ⓘ Hubert Neuper on itävaltalainen, 1980-luvun alussa kansainvälisesti menestynyt mäkihyppääjä. Kulmin lentomäen vierellä asunut Neuper saavutti 16-vuotiaana nuort ..




Hubert Neuper
                                     

ⓘ Hubert Neuper

Hubert Neuper on itävaltalainen, 1980-luvun alussa kansainvälisesti menestynyt mäkihyppääjä.

Kulmin lentomäen vierellä asunut Neuper saavutti 16-vuotiaana nuorten MM-kilpailuissa pronssia ja nousi aikuisten kilpailuissa maailman huipulle 19-vuotiaana kaudella 1979–1980 voittamalla Keski-Euroopan mäkiviikon sekä ensimmäistä kertaa järjestetyn mäkihypyn maailmancupin kokonaiskilpailun. Lake Placidin talviolympialaisissa 1980 hän saavutti suurmäessä hopeaa ja sijoittui pienessä mäessä kuudenneksi. Seuraavalla kaudella hän uusi mäkiviikon voittonsa ja sijoittui maailmancupin kokonaiskilpailussa neljänneksi. Kaudella 1981–1982 hän oli maailmancupin kokonaiskilpailussa toinen.

Oslon MM-kisoissa 1982 Neuper hyppäsi Itävallan hopeaa saavuttaneessa joukkuemäen joukkueessa. Suurmäessä hän sijoittui yhdeksänneksi ja pienessä mäessä 23:nneksi. Viimeisen maailmancupin osakilpailun hyppynsä Neuper hyppäsi 6. tammikuuta 1985 mäkiviikon Bischofshofenin kilpailussa ennen uransa lopettamista. Kaikkiaan hän saavutti maailmancupissa kahdeksan henkilökohtaista osakilpailuvoittoa ja yhteensä 25 palkintopallisijoitusta.

Aktiiviuransa jälkeen Neuper on toiminut lentäjänä ja työskennellyt erilaisissa tehtävissä mäkihypyn parissa. Hän on ollut naimisissa vuodesta 1984 ja hänellä kaksi tytärtä. Vuonna 2003 hän julkaisi omaelämäkertateoksensa Flatline.

                                     

1. Lähteet

  • Hubert Neuperin olympiasijoitukset Sports Reference LLC. Viitattu 12.7.2011. englanniksi
  • Arponen, Antti O.; Hannus, Matti; Honkavaara, Aarne; Leinonen, Kimmo; Mäki-Kuutti, Tarmo; Raatikainen, Voitto; & Raevuori, Antero: Talviurheilun tähdet, s. 274–275. WSOY, 1986. ISBN 951-0-13095-8.
                                     
  • Michel Mora 1 - 4, 6 - 7, 9 - 11 Alain Muraour 5, 8 Kadach Tuning Service 11 Hubert Neuper 3 12 Wolf Henzler All 14 Marco Seefried All 15 Richard Westbrook 1 - 8
  •  Henry Glaß  GDR 1980 Lake Placid tulokset Jouko Törmänen  FIN Hubert Neuper AUT Jari Puikkonen  FIN 1984 Sarajevo tulokset Matti Nykänen  FIN
  • Karl Lustenberger 98, 0 m Ivar Mobekk 99, 0 m Kari Ylianttila 102, 0 m Hubert Neuper 113, 0 m Jouko Törmänen 114, 5 m Hansjörg Sumi Jouko Törmänen 117, 0 m
  • maaliskuuta 1982 Bad Mitterndorf Kulm K - 165 155, 0 m 165, 0 m 386, 0 02 9, 0 Hubert Neuper 7. 18. joulukuuta 1982 Cortina d Ampezzo Italia K - 92 87, 0 m 120

Users also searched:

...